Jakamalla syntyy hyvinvointia

Kansantaloustieteilijät tietävät, että hyvinvointia voi synnyttää jakamalla. Tämä johtuu käsitteestä nimeltä hyödykkeiden laskeva rajahyöty.

Jokaiselle ihmiselle ensimmäinen tuhat euroa tuottaa eniten koettua hyvinvointia. Ihmisen tuhannes tuhateuronen tuottaa koettua hyvinvointia paljon vähemmän, ja miljoonannesta tuhateurosestaan ihminen tuskin edes huomaa, onko sitä vai ei. Niinpä se, että otetaan tuhateurosia niiltä, joilla tuhateurosia on paljon, ja annetaan niille, joilla niitä on ennestään vähän, lisää yhteenlaskettua koettua hyvinvointia.

Teoriassa tulonsiirrot rikkaammilta/isotuloisemmilta köyhemmille/pienituloisemmille lisäävät koettua hyvinvointia tasajakoon saakka. Mutta koska jaettavan määrä riippuu siitä, millaiset kannustimet jaettavan tuottamiseen on, niin tasajako ei tosiaan maksimoi kaikkien yhteenlaskettua koettua hyvinvointia.

Kaveri nimeltä Laffer piirteli aikoinaan käyrän, joka kuvaa veroprosentin ja verokertymän suhdetta. Jos veroprosentti on nolla, verokertymä on nolla. Sitten verokertymä kasvaa, jos veroprosentti kasvaa, kunnes jossain kohtaa ei kasvakaan. Lafferin oletus on, että verokertymä on nolla myös silloin, kun veroprosentti on 100.

Erilaisissa testeissä ns. Lafferin piste, jossa veroprosentin nosto ei kasvata verokertymää, on jossain 60-70%:n kieppeillä.

Tästä voisi nopsasti päätellä, että yhteiskunnan yhteenlaskettu koettu hyvinvointi maksimoidaan verottamalla tuloja 60-70%:lla ja jakamalla se tulonsiirtoina rikkaammilta/suurituloisemmilta köyhemmille/pienituloisemmille.