Miksi liberaali äänestäjä tuntee itsensä nyt kodittomaksi?

Aiemmin liberaali äänestäjä on voinut tuntea kolmekin perinteistä puoluetta jossain määrin omakseen:

Kokoomuksessa oli varsinkin Helsingissä vahva liberaalisiipi. Suomen Vihreissä oli historiansa vuoksi eurooppalaisittain poikkeuksellisen vahva liberaalien edustus. Ja pääkaupunkiseudulla RKP:kin näyttäytyi vahvasti liberaalina, ja lupasi, että puolue ”ei flirttaile populismin tai nationalismin kanssa” eikä ”lähde hallitukseen, joka tekee perussuomalaista politiikkaa”.

Liberaali äänestäjä pystyi valitsemaan mieleisensä ehdokkaan kolmen puolueen listoilta, ja liberaaleilla ajatuksilla oli Kokoomuksessa, Vihreissä ja RKP:ssä painoarvoa. Ja noissa puolueissa ajateltiin, että liberaaleja äänestäjiä kannattaa houkutella, koska ne tai suuri osa niistä liikkuu herkästi jonkin toisen puolueen taakse.

Mutta sitten jokin muuttui. Politiikka polarisoitui oikeistokonservatiivit vs. vasemmisto-arvoliberaalit -akselilla. Kokoomus katsoi, että sen pääkilpailija on Perussuomalaiset eikä Vihreät, Vasemmisto alkoi kilpailla entistä vahvemmin Vihreiden äänistä. Ja sitten RKP päätti, että perunalastut ja nuuskapussit ovat puolueelle tärkeämpiä asioita kuin liberaalit arvot, ja lähti pystyttämään Suomeen oikeistokonservatiivista hallitusta.

Vaikka puolueiden poliitikoissa ja ehdokkaissa ei tapahtunut suuria muutoksia, puolueet ja niiden linjat muuttuivat. Vihreät puolueena liikahti poliittisesti vasemmalle, Kokoomus muuttui selvästi arvokonservatiiviseksi ja RKP poistui liberaalilta kentältä kokonaan. Samalla liberaalien äänestäjien liikkuvuus loppui: Kokoomusta suosineelle liberaalille äänestäjälle Vihreät alkoi olla liian vasemmalla äänestettäväksi. Vihreitä suosineelle liberaalille äänestäjälle Kokoomus alkoi olla liian perussuomalainen. Ja RKP oli pettänyt liberaalit äänestäjänsä.

Kun liberaalit äänestäjät eivät enää liiku, puolueiden ei tarvitse enää välittää liberaaleista äänestäjistään. Liberaaleja teemoja ei tarvitse ottaa kampanjoihin, liberaaleja poliitikkoja ei tarvitse nostaa puolueen sisällä merkittäviin asemiin, eikä puolueen tarvitse ajaa liberaaleja teemoja. Kokoomuksen kansanedustajat voivat äänestää käyttöhuoneita vastaan, vaikka olisivat vaalikoneessa kannattaneet niitä. Vihreiden ei tarvitse enää puhua perustulosta.

Näin liberaalit äänestäjät jäivät kodittomiksi.

Tämä tilanne ei muutu itsekseen mihinkään. Niin kauan kuin puolueiden ei tarvitse uhrata ajatustakaan liberaalien äänestäjien vuotamisesta jonkin toisen puolueen taaksi, puolueet eivät muuta nykyistä linjaansa. Puolueille liberaaliudella ei ole mitään itseisarvoa.

Äänestämättä jättäminen, mikä saattaa olla tunnetasolla liberaalille äänestäjälle nyt helpoin vaihtoehto, ei auta. Kaupunginvaltuutetut valitaan annetuilla äänillä, joten liberaalien vuoto katsomoon ei vaikuta puolueissa mihinkään.

Ainoa toimiva keino on kasvattaa Suomen poliittiselle kentälle riittävän kokoinen liberaalipuolue. Ja ainoa toimiva keino tehdä se on äänestää pikkuruista Liberaalipuoluetta näissä vaaleissa. Liberaalit puolueet eivät kasva itsekseen, ne kasvavat vain liberaalien äänestäjien äänillä.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa